2013 Palkinto 1
2013 Palkinto 1
Tonkkaviiniä Turmiolan Tommille
Ehkäpä joskus aikojen alussa olivat suo, kuokka ja Jussi, mutta viime vuosikymmeninä enemmän huomiota ovat saaneet Alko, Viro ja Koskenkorva. Suomalaisten juominen on epätasaista, mutta kokonaisuudessaan runsasta ja humalahakuisempaa kuin siellä kuuluisassa Keski-Euroopassa. Pieni osa suomalaisista ei neuvottele viinapirun kanssa lainkaan, suuri osa juo vähän, suurin osa juo vähän sitä enemmän ja pieni osa elää elämänsä alkoholille. Puhdasta alkoholia kului vuonna 2011 yhtä suomalaista kohden 8.1 litraa (Valvira). Kun lasketuissa suomalaisissa ovat mukana myös lapset ja absolutistit, todellinen tonkkaviinipino juojaa kohden kohoaa kohti korkeuksia. Raittiusliikkeelle olisi siis varmasti kysyntää, mutta mistä apu punaviinistä päihtyneiden päiden kääntöön?
On helppoa sanoa, että meidän suomalaisten pitäisi juoda vähemmän. Juomakulttuuriltamme muistutamme enemmän Venäjän vodkalakeuksien velikultia ja ukrainalaisiin häihin känninsä vuoksi kuukaudeksi unohtuneita häävieraita kuin pikkusormet sojossa hienoja viinejä maistelevia ranskalaisia, ja tämä näkyy etenkin miesten eliniänodotteissa. Lapset kärsivät, kun vanhemmat riehuvat humalassa. Lista maksakirroosia sairastavista pitenee. Silti mikään taho ei ole onnistunut takomaan koviin kalloihimme järkeä. Varsinaisia äänekkäitä raittiusliikkeitä meillä ei ole aikoihin ollut, ja yleisesti tunnutaankin toivovan, että valistus ja Panimoliiton Kännissä olet ääliö -kampanjan tapaiset tempaukset riittävät. Valitettavasti tämä toivo on varsin turha.
Täysraittius lienee tälle katajaiselle kansalle ylivoimaista. Eppu Normaalikin tietää, että vaikka kuinka vannoisi jättävänsä kirveen ostamatta ja viinat juomatta, lopulta sitä laukkaa kohti viinakauppaa. On turhaa haaveilua kuvitella, että ihmiset, joiden ensimmäinen rentoutumiskeino on vetää olalle jotain aivan muuta kuin reppu, saataisiin vieroksumaan alkoholia täydellisesti. Jos jonkinlainen raittiusliike voi välttää huvittuneet olankohautukset ja epäuskon, on se kohtuutta korostava raittiusliike. Se joutuisi yhä turvautumaan perinteiseen kampanjointiin näkyvyyttään lisätäkseen, mutta sen päätavoitteena olisi vähentää alkoholinkulutusta, ei lakkauttaa sitä. Hyvä, myös uudistetun raittiusliikkeen ohjelmaan sopiva esimerkki on jokavuotinen Anna lapselle raitis joulu -kampanja. Valistusta ja tietoa on saatavilla jokaiselle yllin kyllin, ja siksi alkoholin haittojen painottaminen aikuisille on hyödytöntä. Jokainen peruskoulunsa käynyt tietää kyllä, ettei viina ole vitaminisoitua.
Tehokkuuden lisäämiseksi valistus on siirrettävä aikaisemmaksi kuin yläkouluun, jossa se useimmissa kouluissa alkaa. Jos ensimmäinen alkoholivalistustunti tulee vastaan kahdeksannen luokan terveystiedossa, on osa nuorista jo ehtinyt kokeilla. Aloittelijan tuurilla kokeiluistaan ehjin nahoin selvinneet ja murrosiässään kaikelle haistattelevat teinit eivät enää opettajalle korvaansa lotkauta. Valistuksen ja nuoriin suuntautuvan kampanjoinnin ei myöskään kannata yrittää asettua nuorten tasolle tai olla ”cool”. Mikään kielto ei ole kova sana nuorille. Lisäksi suurin osa korkeakoulutettujen aikuisten yrityksistä olla hauskoja herättää yläkouluikäisissä – ja vielä meissä lukiolaisissakin – lähinnä myötähäpeää.
Juomavalmistajat suosivat lain vaatimissa kampanjoissaan valistusta hinnannostojen sijaan, koska haitoista puhuminen on havaittu varsin tehottomaksi juomisen vähentämisessä. Tämä johtuu lähinnä vääränlaisesta valistuksesta, sillä eihän juomien myynnillä voittoa tekevä yritys oikeasti halua juomista vähentää. Jos etenkin lapsi tai nuori halutaan saada kaihtamaan pulloon tarttumista, on vanhempien toiminnalla ja arvoilla merkittävä rooli tavoitteeseen pääsemisessä. Yhä edelleen on vanhempia, jotka vain kohauttavat olkapäitään, kun poliisi tuo lokakuussa puistoon sammuneen pojan kahdelta yöllä kotiin, ja ohittavat asian toteamalla sen kasvuvaiheeksi. Onko se yhä edelleen kasvuvaihe, kun sama poika ei saa kolmikymppisenä töitä, koska ei onnistu saapumaan työhaastatteluun selvin päin? Toisaalta osa vanhemmista ylisuojelee ja kyttää lapsiaan niin, että nämä alkavat lähes automaattisesti kapinoida. Tässäkin asiassa menestyksekkään raittiusliikkeen on opetettava kohtuutta.
Muutosta siis selvästi tarvitaan. Valistus saattaa olla tehotonta, mutta se on silti parempi kuin verojen nosto tai keskioluen vieminen takaisin Alkoon. Lain puolelta tuleva sääntely vain ärsyttää ihmisiä, ja verot vievät viinarahat Viron-lautalle. Kieltolain seurauksista taas on turhaa puhuakaan. Yksityinen raittiusliike ei edes voi muuttaa lakeja tai veroja, vaan sen on tyydyttävä nuorten ohjaamiseen pulloista poispäin. Juuri tämä keskittyminen nuoriin ja heidän vanhempiinsa on oleellista, sillä aivan kuten tupakanpoltto, on juominenkin helpointa lopettaa, kun ei koskaan aloita. Jos kotoa saa äidiltä opin, että pullo punaviiniä illassa on vain pientä tissuttelua, on helppoa lähteä kulkemaan kohti katuojaa.
Nykyajan raittiusliike kohtaisi paljon suurempia haasteita kuin historian hämäriin vajonneet edeltäjänsä. Naisten juominen on lisääntynyt – pitäisikö olla oikein ylpeä, kun alamme sentään jossain asiassa olla tasa-arvoisia? 2000-luvulla on myös saatavilla aineita, joilla saa itsensä ennenaikaiseen hautaan paljon kätevämmin kuin vain alkoholilla: esimerkiksi kipulääkkeistä ei satunnaisesti käytettyinä saa edes minkäänlaista krapulaa, ja ne ovat helpompia piilottaa povitaskuun kuin taskumatti. Nuoriso sopii omia ryyppäjäisiään sosiaalisessa mediassa, ja joidenkin vanhemmat ovat jopa valmiita ostamaan juomia lapsilleen, koska onhan se turvallisempaa, kun äiti edes tietää, mitä lapsi juo. Aivan kuin siihen päälle ei hankittaisi niitä muuta kautta saatavia viinoja joka tapauksessa.
Raittiusliike tarvitsisi ehdottomasti valtion apua ja tukea, mutta niitä tuskin heruisi kuin näön vuoksi. Alko on valtion monopoli, ja tätä käytäntöä perustellaan sillä, että suomalaisten juomista on saatava vähennettyä. Kun juomiseen käytetty raha menee valtion kassaan, sillä voidaan kustantaa valistuskampanjoita ja muuta mukavaa. Kaunis ajatus. Voisikohan joku selittää, miksi samaan aikaan niin ikään valtionyhtiön statuksella toimivan, väkijuomia valmistavan, maahantuovan ja markkinoivan Altian toimitusjohtaja Antti Pankakoski erotettiin huonon tuloskehityksen vuoksi? Altian markkinaosuus Suomessa myydyissä viineissä on vajaa kolmannes, ja väkevissä hieman yli puolet myynnistä. Toisin sanoen yksi valtionyhtiö yrittää muka hallita ja hillitä suomalaisten viinaanmenoa, ja toisen toimitusjohtaja sai potkut, koska ei myynyt suomalaisille tarpeeksi viinaa. Tämä valtion alkoholipolitiikka kyllä hämmentää ainakin tällaista keskenkasvuista lukiolaista. Pitäisikö minun nyt juoda Koskenkorvaa ja Jaloviinaa tukeakseni Altiaa vai sylkeä lasiin, kuten valtio väittää toivovansa yhä useamman suomalaisen tekevän? Tarvitaan jokin valtiosta erillinen liike, joka toisi tällaiset ristiriidat kansan tietoon jo ennen kuin media huomaa ne.
Itse koen, että raittiusliikkeelle, tai vaikka koko tusinalle moisia, olisi kyllä tarvetta, mutta olen varsin skeptinen sen suhteen, että mikään oikeasti auttaisi. Liikennekäyttäytymisestä nähdään, että suomalaisten asenteet muuttuvat hitaammin kuin päihteisiin kuolleiden ruumiit maatuvat. Alkoholin osalta ne eivät tunnu muuttuneen lainkaan, vaan ovat menneet jopa huonompaan suuntaan. Kun vielä juotiin paljon kirkkaita, juotiin kerralla kännit ja muulloin ei viinaan ollut varaa. Miedompiin siirryttyämme olemme omaksuneet ajatuksen, että on aivan hyväksyttävää ja normaalia juoda miestä väkevämpää joka päivä. Oli oikea neronleimaus viininvalmistajilta alkaa myydä tuotteitaan useamman litran tonkissa. Niistä kun on vaikeaa nähdä, paljonko sitä oikeasti tulikaan otettua. Jokainen ystäväni, alaikäinen tai ei, joka juo tai polttaa, on kyllä ainakin minulta kuullut seikkaperäisen selostuksen siitä, mitä tekee elimistölleen. Ei se heitä pysäytä. Enhän minä pysty ketään muuttamaan, ja tuskin siihen pystyisi kokonainen raittiusliikkeiden armeijakaan, jos ja kun ihmiset itse eivät halua luopua huonoista tavoistaan.
Mikä tahansa raittiusliike, korostakoon se välittämistä, kohtuutta tai mitä tahansa, on jo sanana ainakin nuorille kirosana. Sehän tietenkin haluaisi rajoittaa heidän kuviteltua oikeuttaan juoda, polttaa ja piikittää, mitä haluavat. Itse olen niitä, jotka eivät koske sen enempää alkoholiin, tupakkaan kuin huumeisiinkaan. Tärkein syy päihteettömyyteeni on selvä: en tahdo. Minulle on aivan sama, jätetäänkö minut kutsumatta bileisiin tai saanko kuulla olevani ilonpilaaja, koska en juo tai polta. Jos joku haluaa olla ystäväni vain sillä ehdolla, että teen seuran vuoksi hidasta itsemurhaa ja sekoilen siinä sivussa, niin antaa olla. Jos minua ei kestä kuin kännissä, en tyrkytä seuraani. Lopputulos on, että minulla on koko elämäni aikana ollut kaksi todellista ystävää, mutta mieluummin niin. Ainakin minä kykenen elämään itseni kanssa myös selvin päin, vaikka ei se aina helppoa ole.
Suomalaiset tunnetaan jääräpäisinä, niin hyvässä kuin pahassa. Sen vuoksi se, ken meitä muuttamaan käy, saa kaiken toivon heittää. Kun Turmiolan Tommi herää henkiin, on tervettä itsesuojelua pitää näppinsä irti hänen viinitonkastaan. Nykyajan raittiusliike on hanke, johon kukaan ei ilmeisesti uskalla ryhtyä – enkä ihmettele sitä yhtään.