2014 Kunniamaininta 3

Suomalaisen tv-viihde voimiensa tunnossa, myös jatkossa

Kotimainen televisiotuotanto on rappiolla. Ohjelmat ovat huonoja, eivätkä ne kiinnosta ketään – uusia uunoturhapuroja, spedepasasia tai taunopaloja ei synny. On helppoa tehdä tällainen johtopäätös. Näyttäväthän lukuisat kanavat amerikkalaista toisen luokan hömppäviihdettä, sen useita vuosia vanhoja tuotantokausia ja jo liian monta kertaa esitettyjä elokuvia. Mielikuva on kuitenkin täysin väärä. Vaikka televisiossa pyörii määrällisesti paljon ulkomaista, kotimainen on yhä selvästi suosituinta. Television katselua mittaavan Finnpanelin mukaan lokakuun 2014 katsotuimmista viihdeohjelmista peräti vasta kuudestoista oli muu kuin suomalainen.

Kotimaisen tv-viihteen tulevaisuus on vahvasti sidottu itse televisiolaitteen sekä median ja viihteen kuluttamisen tulevaisuuksiin. Internetin ja älypuhelimien vallankumous 2000-luvulla muutti käytännössä kaiken. Ennen viihde, kuten musiikki, elokuvat ja kirjat, ostettiin kaupasta ja kulutettiin kotona sohvalla. Nyt viihdekeskus on taskussa: älypuhelin on kaiken digitaalisen sisältömme keskittymä, ja se on käytännössä tehnyt kaiken muun elektroniikan tarpeettomaksi. Helsingin Sanomien (2.12.2014) juttu ”Älypuhelin voittaa television” tuo esille Soneran Koti ja tv -tutkimuksen, jonka mukaan suomalaiset luopuisivat mieluummin tv:sta kuin puhelimesta. Onko televisio siis hävinnyt?

Osa televisiosta on jo alistunut puhelimille. Ylen Areena, MTV3:n Katsomo ja Nelosen Ruutu ovat palveluita, jotka tarjoavat sekä jo tulleita että suoria ohjelmia katsottavaksi älypuhelimen ruudulla. Ongelma on, että nämä sovellukset ovat vaikeakäyttöisiä, epäluotettavia ja niitä on ladattavaksi melkein yhtä monta kuin on kanavia. Ratkaisu on ehkä jo olemassa: Netflixin kaltaiset tilattavat videopalvelut, jotka tarjoavat elokuvia ja viihdesarjoja suoratoistona kaikkiin laitteisiin, ovat olleet suuri menestys. Perinteisten suomalaiskanavien rooli säilynee silti suurena, sillä niitä ja tuotantoyhtiöitä voi mietityttää tulonjako, joka ei Netflixin kokoisen Goljatin kanssa työskennellessä ole Daavidille välttämättä kovin reilu. Jonkinlainen palvelu, joka tarjoaa kaikki kanavat yhden sovelluksen kautta jokaiselle kodin ruudulle ja on reilu kaikille, tullee kuitenkin olemaan tv:n vastaus älypuhelimien haasteeseen.

Netti tarjoaa haasteiden lisäksi myös mahdollisuuksia. 2010-luvun television menestystarinoihin liittyy vahvasti ilmiöiden luonti. Yksi viime vuosien suosituimmista viihdeohjelmista, Putous, on onnistunut siinä erityisen hyvin. Ohjelman sketsihahmoista ja niiden hokemista puhutaan koulussa, työpaikoilla ja netissä. Itsellenikin Harjakainen, Munamies ja muut Putous-suosikit ovat tuttuja, mikä on melko uskomatonta, sillä en ole koskaan katsonut edes puolikasta jaksoa. Tuotteistamalla hahmot, antamalla katsojien äänestää ja kannustamalla ihmisiä keskustelemaan sosiaalisessa mediassa Putous onnistui olemaan lokakuun katsotuin ohjelma Finnpanelin tilastojen mukaan.

Twitter on muuttanut omani ja monen muun tavan katsoa televisiota. Mikroblogipalvelussa julkaistaan korkeintaan 140 merkin pituisia viestejä, ja siellä pääsee keskustelemaan kenen tahansa, vaikkapa maamme pääministerin, kanssa omasta taustasta riippumatta. Putous, Enbuske & Linnanahde Crew ja Ylen ajankohtaisohjelmat ovat edelläkävijöitä somessa muutamia mainitakseni. Livekeskustelu Twitterissä käy kyseisten ohjelmien aikana kuumana ihmisten jakaessa mielipiteitään, ja katsojien kommentteja ja kysymyksiä nostetaan tv-ruutuun. Kotisohvilla voidaan kokea aivan uudenlainen tunne tv:n katsomisessa: ruutua ei vain passiivisesti tuijoteta, vaan ollaan oikeasti mukana. Suomalaisilla, suorilla ohjelmilla on etulyöntiasema, sillä niiden ympärille on mahdollista luoda kiinnostavaa keskustelua suomeksi.

Toinen kotimaisen tv-viihteen tulevaisuuteen suuresti vaikuttava tekijä on poikkeuksellisen raju kilpailu, jollaista ei ole ennen nähty. Kanavia ja kanavapaketteja on lukematon määrä, ja kaikilla niillä pitäisi olla riittävä yleisö mainosrahoituksen saamiseksi. Ilmiö on globaali. Menestyviä ideoita on harvassa, joten niistä kasvaa vientituotteita, joiden käyttöoikeuksia kaupitellaan muihin maihin. USA:ssa kehitetty Idols aloitti maailmalla suosiota niittäneiden kilpailuohjelmien vyöryn Suomeen ja oli välitön menestys. Nyt meillä on puolentusinaa erilaista laulukilpailua, sama määrä tanssia ja muutama kykykilpailu, mikä on mielestäni hieman sääli. Uskaltavatko suomalaiset tuotantoyhtiöt enää ottaa riskiä ja kehittää jotain omaa, vai jäädäänkö vain tuomaan jotain muualta?

Katsojaluvut ovat valitettavasti ainoa mittari, mikä johtaa siihen, että viihdettä tehdään pääasiassa suurelle yleisölle. Ohjelmat asetetaan usein suoriksi kilpailijoiksi samoihin lähetysaikoihin, mikä johtaa raakaan kilpailuun, jopa ohjelmien lopettamiseen kesken tuotantokauden, kuten kävi Jari Sarasvuolle alkuvuonna. Kaikilla ei ole kuitenkaan samoja lähtökohtia. Suomalainen tv-kenttä on siinä mielessä mielenkiintoinen, että Yleisradion rahoitus on turvattu verolla. Toisaalta Yleltä odotetaan objektiivisuutta, harkintaa ja tasapuolisuutta. Eri osapuolten intressejä on kuunneltava: kysymys on, mikä on urheilun ja kulttuurin tai viihteen ja ajankohtaisohjelmien oikea suhde? Paljonko sisältöä tulee tarjota ruotsiksi, venäjäksi tai viittomakielellä? Vastustan turhaa verotusta, mutta arvostan Ylen asemaa riippumattomana, asiapitoisena ja eri mielipiteiden esilletuojana, joka paikkaa hyvin kaupallisten kanavien puutteita.

Viimeisten vuosikymmenien aikana suomalaisten arvomaailma on muuttunut avoimemmaksi ja vapaamielisemmäksi, mikä heijastuu tietysti myös tv-viihteessä. Enemmän paljasta pintaa ja seksuaalisuutta tuntuu olevan ajan trendi. Voin vain kuvitella, millaista moraalista paheksuntaa ja kohua seksin harrastaminen Big Brother -talossa olisi aiheuttanut vanhempieni nuoruudessa 80-luvulla. Jotkut pitävät tällaista kehitystä rappiona, joka on vastoin kaikkea säädyllisyyttä, mutta itse uskon, ettei televisio ole tai haluakaan olla moraalinvartija. Sen suuri rooli käsitysten muokkaajana on kuitenkin tunnustettava: valtaan liittyy aina vastuu, mutta miten määritetään vastuu alalla, jonka rahoittajina ovat mainostajat?

Kaikki sisältö netissä, kaikilla laitteilla ja milloin tahansa – siinä on suomalaisen tv-viihteen tulevaisuus. Tähän asti televisio on tarkoittanut olohuoneessa seisovaa suuriruutuista laitetta. Vastaisuudessa se määritellään käsittämään vain ohjelmat ja sisällön, joiden parissa on mahdollista viihtyä. Tuotantoyhtiöillä on nyt kaikkien aikojen mahdollisuus luoda uskomattoman monipuolista ja laadukasta sisältöä hyödyntämällä uusia välineitä, kuten verkkoa. Viihteen ystäville edessä ovat mielenkiintoiset ajat.