2018 Palkinto 2

Emma-Maria Nyyssönen

Sadan vuoden takainen tarina

“Älkää viekö isää, muuten meillä ei ole ruokaa.” Nämä sanat Erkki-ukkini lausui noin sata vuotta sitten sisällissodan jälkimainingeissa, kun virkamiehet olivat saapuneet perheen kotiovelle kyselemään isoukkiani. Isoukkini kuului sodassa punaisiin, ja siitä saattoi pahimmillaan seurata vankeusrangaistus tai jopa kuolema, joten virkamiesten saapuminen perheen kotiin oli varsinkin lapsille suuri järkytys. Suureksi onneksi isoukkini sai kuitenkin lopulta palata takaisin perheensä luo, sillä hän selvisi pidätyksestä vain kuulusteluilla. Emme ole tähän päiväänkään mennessä saaneet tietää tarkasti, mitä kuulusteluissa tapahtui tai millainen osuus isoukillani oli sisällissodan tapahtumissa. Hänen omia kertomuksiaan ei ole säilynyt enää kunnolla nykypäivään, ja sisällissota oli muutenkin arka aihe, joten siitä ei suuremmin isoukkini elinaikana kyselty. Olemme kuitenkin viime vuosina yrittäneet etsiä kuulustelupöytäkirjoja sekä muita asiakirjoja nettiarkistoista, mutta mitään ei ole löytynyt. Isoukkini koko tarina tulee siis luultavasti jäämään ikuiseksi mysteeriksi, mikä on hieman surullista.

Punaisen aatteen kannatus säilyi sodan jälkeen vahvasti meidän suvussamme, vaikka radikaalia toimintaa ei enää kukaan harjoittanutkaan. Erkki-ukistani tuli isänsä tavoin työläinen ja hän toimi Työvoiman myymälänhoitajana. Isänikin muistaa, että työläisaate näkyi heidän perheessään vielä hänen lapsuudessaankin. Leikit leikittiin yleensä vain muiden työläisten lasten kanssa, koska porvareiden lasten kanssa ei oltu suuremmin tekemisissä. Tämä kuulostaa näin nykyajan nuoren korvaan todella oudolta, sillä minulla on aina ollut kavereita niin varakkaista kuin vähävaraisistakin perheistä. Kehityssuunnan voi kuvitella olevan tässä asiassa parempaan päin.

Sukuni historia on väriltään siis melko punainen ja niin on myös kotikaupunkini Varkauden. Hannu Soikkasen kirjassa Varkauden historia (1963) kerrotaan sisällissodan vaiheista Varkaudessa. Kirjasta saatavien tietojen mukaan Varkaudessa oli ennen sisällissotaa kova ruuan puute aivan kuten monessa muussakin kaupungissa siihen aikaan. Tämä elintarvikkeiden puute sai monet varkautelaiset liittymään punakaartiin, ja Varkaudesta tulikin sisällissodan ajaksi vahva punaisten alue, vaikka myös valkoisten suojeluskunta toimi täällä. Punaisten terrorista aiheutuneet valkoisten ja punaisten erimielisyydet Varkauden alueella kärjistyivät sisällissodan loppupuolella Huruslahden arpajaisiin. Tästä tapahtumasta onkerrottu minulle pienestä asti, ja sitä voidaankin ehkä pitää jopa Varkauden historian muistettavimpana tapahtumana. Soikkasen kirjan mukaan Huruslahden arpajaisissa Varkauden hallintaansa ottaneet valkoiset pakottivat kaupungissa valtaa pitäneet punaisetHuruslahden jäälle, jossa he ampuivat rivistä joka kymmenennen. Joidenkin tietojen mukaan osa uhreista kuitenkin valittiin ammuttaviksi heidän johtoasemansa perusteella. Yhteensä järven jäälle kuoli monta kymmentä punakaartilasta.

Soikkasen kirjan mukaan Varkaudessa haluttiin palata sodan jälkeen mahdollisimman nopeasti normaaliin arkeen. Arkeen palattiin avaamalla tehdas uudestaan ja menemällä takaisin töihin. Vaikka arki saatiinkin taas rullaamaan, jäi näistä sisällissodan aikaisista hirveyksistä kuitenkin arpia, jotka näkyivät kaupungissa vielä kymmenien vuosien jälkeenkin. Isovanhempani ovat kertoneet tästä sodan jälkeen kahtia jakautuneesta kaupungista monia tarinoita. Varkaudessa oli eri kaupat työläisille ja varakkaimmille henkilöille. Ihmiset myös asuivat omaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvilla alueilla. Tietty osa kaupungista kuului porvareille ja toinen taas työläisperheille. Myös harrastustoiminta oli jakautunut näiden kahden ryhmän kesken. Molemmilla yhteiskuntaluokilla oli omat urheiluseurat ja huvittelupaikat. Näin asiat jatkuivat vielä 1970-luvulle saakka, mikä vaikuttaa käsittämättömälle. Kaupunkilaiset kantoivat kaunaa toisilleen niin pitkän aikaa, mikä ajoi ihmiset kahteen leiriin. Toisaalta kyseinen aika oli ehkä pakko ottaa, jotta menneistä pystyi päästämään lopulta irti.

Tietynlainen vasemmistolaisuus näkyy nykypäivänkin Varkaudessa. Muistan nähneeni yläasteen yhteiskuntaopin tunnilla eduskuntavaalien puoluekannatusta kuvaavan kartan, jossa Varkauden punaisuus tuli selvästi esiin. Melkein koko Suomen keski-ja pohjoisosat oli kuvattu vihreällä värillä Keskustan kannatuksen merkiksi. Tämän vihreän keskellä oli kuitenkin pieni punainen läiskä, joka oli kotikuntani Varkaus. Varkaudessa sosiaalidemokraattien kannatus on siis suurta ja se näkyy nuortenkin keskuudessa. Teimme yläasteella koulussa myös puoluetestin, joka kertoi itselle sopivimman puolueen. Testin tekemisen jälkeen luokassa kuului monien oppilaiden suusta sanat: “Minulle sopivin puolue on sosiaalidemokraatit.” Uskon, että monille kyseinen tulos kuvastaa kotoa saatuja arvoja, jotka osaltaan heijastelevat kaupunkimme historiaa.

Harri Palmolahden artikkelissa Vuoden 1918 sota jakaa yhä kansaa, vaikka enemmistö seisoo juoksuhautojen välissä –Ylen kysely kertoo, mitä Suomi ajattelee sisällissodasta (yle.fi. 14.1.2018) kerrotaan suomalaisten ajatuksia sadan vuoden takaisista tapahtumista ja kirjoituksessa käydään myös läpi Ylen teettämää kyselytutkimusta. Palmolahti kertoo, että tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaista antaisi sisällissodan tuntemuksesta arvosanaksi itselleen seitsemän tai sitä korkeamman. Uskon, että tämä asiantuntemus on tullut suomalaisille omien sukujen historian ja sodan luonteen takia. Sisällissodasta halutaan tietää, jotta sellaista oman kansan sisäistä julmuutta ei enää tapahtuisi.

Suomalaisten sisällissodan tietämykseen kuuluu yleensä myös mielipide siitä, kumpi sodan osapuolista oli enemmän oikeassa. Artikkelin mukaan varsinkin nuoret ajattelevat valkoisten olleen enemmän oikealla asialla, kun taas iäkkäät ihmiset ovat enemmän sitä mieltä, että molemmat osapuolet olivat yhtä oikeassa. Artikkelissa nuorten kantaa perustellaan siten, että he eivät enää erota vuoden 1918 sotaa erilliseksi tapahtumaksi, vaan katsovat sitä talvi-ja jatkosodan tapahtumista tulleiden mielikuvien kautta. Asia on varmasti näin, koska sisällissodan tapahtumat ovat meille nuorille hyvin kaukaisia, joten emme pysty välttämättä ymmärtämään kyseisiä asioita samalla tavalla kuin vanhemmat ihmiset, ja siksi rakennamme mielipidettämme myös muiden historiallisten tietojen pohjalta. Nuorten sisällissotaan liittyvät mielipiteet ovat kuitenkin melko puolueettomia juuri tapahtumien kaukaisuuden vuoksi. Emme koe enää samanlaisia tunteita ajatellessamme vuotta 1918 kuin iäkkäät ihmiset. Tämän huomaa varkautelaisten nuortenkin keskuudessa. Vaikka vasemmistolaisuus näkyykin edelleen kaupungissa, osaavat varsinkin nuoret ajatella sisällissodan tapahtumia ja erilaisia puolueellisia kantoja hyvin monista eri näkökulmista, mikä lupaa tulevaisuudelle hyvää.

Artikkelissa kerrotaan myös, että sisällissota tulee edelleen esiin julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi valtionvarainministeri Petteri Orpo keskeytti juhlarahaprojektin, koska hän ajatteli kuva-aiheeksi tarjotun sisällissodan aikaisen teloituskuvan olleen mauton. Tämänkaltainen julkinen keskustelu voi tietyssä määrin parantaa vanhoja julmia ajatusmalleja, mutta se voi myös jättää meidät junnaamaan paikoillemme. Meidän tulisi hyväksyä sisällissodan tapahtumat kaunistelemattomina osaksi historiaa -osaksi niin suvun, kotikunnan kuin koko maamme historiaa. Suomalaisten täytyy siis muistaa pahuudet, jotta emme toista niitä. Suomalaisten pitää kuitenkin myös oppia unohtamaan, jotta emme jää vanhaan pahuuteen kiinni. Olemme itsenäisyytemme alkuvaikeuksien jälkeen saaneet rakennettua Suomeen yhtenäisyyttä, jota emme halua enää joutua kasaamaan uudestaan alusta alkaen.

Lähteet:

Hannu Soikkanen, Varkauden historia (Suomalaisen Kirjallisuuden Kirjapaino Oy, 1963) (käytetty sivuja 617-647)