2019 Palkinto 2

Joanna Jukka

Enkö minäkään voi vaikuttaa?

Vuoden 2019 syyskuussa ruotsalainen Greta Thunberg puhui New Yorkissa Yhdysvaltain hallitseville johtajille ilmastonmuutoksesta. Aktiivisena ja sitoutuneena ympäristöaktivistina hän oli matkustanut paikalle purjeveneellä kieltäydyttyään lentämästä sen tuottamien saasteiden takia. Puheen jälkeen muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vähätteli ja halveksui Thunbergia – osittain siksi, että hän on vain 16-vuotias tyttö ja suhtautuu ilmastonmuutokseen kiihkeästi. Thunbergin saama vastaanotto on nuoren eurooppalaisen näkökulmasta paluu karuun todellisuuteen. Vaikka Thunberg ja hänen tärkeä agendansa on tähän mennessä saanut paljon julkisuutta ja kannattajia, hänet oli silti mahdollista sivuuttaa. Miten siis minä, tavallinen eurooppalainen nuori, voin vaikuttaa maailmaan?
Internetin ja sosiaalisen median kautta on mahdollista saada vaikutusvaltaa ainakin tiettyyn pisteeseen asti. Sampo Vaarakallion artikkelissa Pahvilaatikon päältä parrasvaloihin – Miksi Greta Thunberg vetää puoleensa setäraivoa? (2019) kuvataan Greta Thunbergin vaikuttamisen leviämistä ja hänen saamiaan vastareaktioita. Artikkelissa Vaarakallio vertaa Thunbergia muun muassa pyhimykseen ja messiaaseen ja sanoo tämän olevan “sukupolvensa merkittävin ääni lännessä”. Vaikka Thunbergilla on näinkin innokkaita kannattajia, ei Thunbergia kuitenkaan todellisen maailmanpoliittisen vaikuttamistilaisuuden tultua kuunneltu – sillä kannattajien kerääminen sosiaalisessa mediassa on eri asia kuin todellinen poliittinen vaikutusvalta.
Myös tavallisilla nuorilla voi olla paikallisia vaikutusmahdollisuuksia etenkin sosiaalisessa mediassa. Ilmastoveivi-kampanjan verkkosivuilla (luettu 27.11.2019) kerrotaan, että niinkin yksinkertaisella teolla kuin vetoomuksen allekirjoittamisella voi vaikuttaa. Kampanja väittää voivansa “yhdistää suomalaiset iästä, taustasta ja elämäntilanteesta riippumatta” taistelemaan poliittisesti ilmastonmuutosta vastaan. Kampanjan kehittäjät ovat suurelta osin nuoria opiskelijoita. Kuitenkin minulle tuttujen tavallisten nuorten kohdalla sosiaalisessa mediassa leviävästä yksinkertaisesta vaikuttamisesta puuttuu poliittisen kampanjoinnin tavoitteellisuus ja järjestyneisyys. Nuorten vaikuttaminen ei useimmiten ole todellista vaikuttamista, vaan tyhjänpäiväistä puhetta, jolla halutaan saada toisten ihmisten huomio ja hyväksyntä. Näen usein puolituttujen päivityksiä, joissa kauhistellaan esimerkiksi Alabaman aborttilakia tai Kiinan uiguurien työleirejä. Tällaisella “vaikuttamisella” ei edes pyritä eri näkökulmien väliseen keskusteluun tai päättäjiin vaikuttamiseen, vaan ongelmien päivittelyyn samaa mieltä olevien ihmisten kanssa.
Onko minun siis mahdollista vaikuttaa todellisesti? En usko. Koen, ettei minun ole järkevää edes yrittää vaikuttaa tai ilmaista mielipiteitäni, sillä usein ensimmäinen saamani reaktio on ollut joko suoranainen tyrmääminen tai laimea mielenkiinnon puute. Etenkin vanhempien sukupolvien kanssa keskustelu on usein uuvuttavaa, sillä heidän näkökulmansa ovat omiini verrattuna hyvin erilaiset ja usein taipumattomat.Vaarakallio kuvaa Thunbergin asemaa naisena julkisuudessa: “Aktiivisena toimijana onkin yht’äkkiä nuori nainen, joka määrittää keskustelua ja ennen kaikkea ottaa tilaa haltuunsa. Halu vaientaa nainen seurakunnassa on suuri.” Nuori naisvaikuttaja tarvitsee siis vaikuttaakseen paljon rohkeutta ja sinnikkyyttä – joista kumpaakaan minulla ei riitä.
Nuoria kuitenkin kannustetaan, jopa painostetaan vaikuttamaan ympäristöönsä. Painetta osallistua poliittiseen vaikuttamiseen luodaan etenkin sosiaalisessa mediassa: jos en jaa kuvaa kiinalaisesta vankileiristä, olen sydämetön ihminen, ja jos en vaihda profiilikuvaani siniseksi, en tue Sudanin kansalaisten hyvinvointia. Kokemani painostus vaikuttamiseen ja jatkuvaan poliittiseen läsnäoloon tulee sosiaalisen median laajasta tuttavapiiristä. Joskus painostus on suoranaista toimintaan käskemistä, ja toisinaan painostus tulee yksinkertaisesti siitä, että tuntuu kuin kaikki ympärilläni olisivat vaikuttajia. Pelkään, että minut leimataan yksiselitteisesti huonoksi ihmiseksi, kun en jaksa taistella – tai esittää taistelevani – jokaista maailman kriisiä vastaan. En yksinkertaisesti voi käyttää energiaani siitä huolehtimiseen, mikä sota tai nälänhätä missäkin päin maailmaa on meneillään, sillä tiedän, ettei minulla ole todellista mahdollisuutta muuttaa tilannetta. Kun minua toisaalta jatkuvasti painostetaan vaikuttamaan jokaiseen ongelmaan ja toisaalta vaikuttamaan pyrkiessäni ajatukseni tyrmätään, ainoa vaihtoehto tuntuu olevan hiljaa pysyminen ja epäkohtien hyväksyminen.
Vaikuttajan asemassa olemisen sijaan olenkin usein vaikuttamisen kohteena. Internetissä – ja etenkin sosiaalisessa mediassa – kiertävät kampanjat leviävät nopeasti nuorten keskuudessa. Lähes kaikki nuoret tavoittava sosiaalinen media on myös otollinen paikka jakaa ja levittää poliittista agendaa. Ilmastoveivi-kampanjan lisäksi on internetissä voinut allekirjoittaa lakialoitteen, joka vaatii vaikkapa translain muuttamista tai kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamista. Etenkin meihin nuoriin on helppo vaikuttaa sosiaalisen median kautta, sillä emme ole vielä kehittäneet itsellemme täyttä poliittista maailmankuvaa. Tämä on sekä positiivinen että negatiivinen puoli nuoriin vaikuttamisessa: toisaalta meille on helppo ajaa tärkeää asiaa ilman välitöntä tyrmätyksi tulemista, mutta toisaalta nuorten on vaikeaa ymmärtää, millaista on oikeasti järkevä politiikka.
Sosiaalisen median poliittisessa ilmapiirissä on tyypillistä hyvinkin suoranainen yksinkertaistaminen. Esimerkiksi Ilmastoveivi-kampanjan sivuilla ilmastonmuutokseen vaikuttamisesta annetaan suoraviivainen kuva: vetoomuksen allekirjoittamalla olen vain askeleen päässä EU:n politiikkoihin suoraan vaikuttamisesta. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, miten kiemuraista ja vaikeaselkoista politiikka oikeasti voi olla. Todellisuudessa vetoomuksella vaikuttaminen on todennäköisesti monimutkainen prosessi, jonka jokaiseen vaiheeseen sisältyy vielä useampia vaiheita ja sääntöjä. Nuoriin yksinkertainen vaikuttaminen kuitenkin uppoaa tehokkaasti, sillä harva nuori oikeasti ymmärtää hyvin politiikkaa. Sekavien mekanismien selittämisen sijaan nuoriin iskevät lennokkaat iskulauseet ja tyylikkäät ulkoasut.
Greta Thunbergin saamasta kritiikistä huomaa, että jopa tieteeseen ja tutkimukseen perustuvat argumentit ja vaikuttamisyritykset on nuoren esittämänä mahdollista sivuuttaa. Vaikka suurin osa eurooppalaisista nuorista on minun laillani politiikasta tietämättömiä, on kuitenkin olemassa monia älykkäitä, innovatiivisia nuoria, jotka ansaitsevat aitoja vaikuttamismahdollisuuksia maailmanpolitiikassa – sillä loppujen lopuksi nimenomaan me nuoret jäämme elämään tulevaisuutta, joka perustuu nykyhetken päätöksiin.