2013 Kunniamaininta 1

Istun edessä nuija kädessä

’’Jostain on pakko säästää ja luulenpa että näiden koulujen lakkauttaminen tällä hetkellä on paras säästökohde’’, sanoo eräs nuori. Katson häntä silmiin odotellen parempaa perustelua. Itse en voi ymmärtää, miten kukaan nuori voi edes olla tuota mieltä. Jokin lausunto meidän oli silti keksittävä yhdessä. Olin varma ennen kokousta, että , että olisimme hyvin yksimielisiä asiasta, mutta olin pahasti väärässä.

’’Eikö lakkauttamisuhan alla olevien koulujen opiskelijoita voisi siirtää lähimpään kouluun?’’ kysyy yksi nuorisovaltuutetuista. Mietin niiden raukkojen pidentynyttä koulumatkaa ja muutenkin sopeutumista uusiin olosuhteisiin. Esitän mielessäni kysymyksen: ’’Miksi edes harkitaan koulujen lakkauttamista? Onhan minulla niistä pelkästään myönteisiä ajatuksia.’’

Vilkas keskustelu edessäni jatkuu. Seuraan ja käsittelen mielessäni jokaisen nuorisovaltuutetun esittämää mielipidettä asiasta. Koetan yhdistellä niitä ja rakentaa niistä kokonaisuuden. Neljän seinän sisällä on pähkäilty pitkään ja tiiviisti, minkälaisen lausunnon nuorisovaltuusto aikoo antaa liittyen kuntani kahden koulun lakkauttamiseen ja minä istun edessä nuija kädessä.

Kaikki alkoi siitä, kun minut valittiin ala-asteella oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaksi. Nautin siitä kovasti. Puheenjohtajuudestani olin ylpeä. Huomasin, että mitä enemmän loin jotain uutta, sitä suositummaksi tulin oppilaiden keskuudessa. Kiinnostus ei lakannut yläasteella. Olin oppilaskunnan hallituksessa kaikki yläkoulun kolme vuotta. Se oli ilmeisesti poikkeus, koska tapana oli, että joka vuosi valittiin joku muu edustamaan luokkaa hallitukseen. Yläkoulun viimeiset kaksi vuotta toimin puheenjohtajana.

Eräs kouluni opettaja ehdotti minulle, että hakisin paikalliseen nuorisovaltuustoon. Ei tarvinnut miettiä kahta kertaa asetunko ehdolle nuorisovaaleissa. Olin hyvin innoissani ja aloinkin heti samana päivänä miettiä vaaliteemojani. Pyysin opettajalta tilaisuutta esitellä niitä koko koululle. Kävin myös aktiivisesti muiden koulujen vaalipaneeleissa mainostamassa ajatuksiani. Vaalien jälkeen olinkin saanut yli kolmesataa ääntä kuntani nuorilta. Se oli yllätys. Seiskaluokkalaiselle tämä oli suuri saavutus.

Ensimmäiset kaksi vuotta nuorisovaltuustossa eivät menneet pelkästään kaupungin monimutkaiseen päätöksentekoon tutustumiseen ja kaupungin rakenteen hahmottamiseen, vaan silloin uskalsin jo ideoida erilaisia tapahtumia ja uusia vaikuttamisjärjestelmiä. Lautakunta, byrokratia, vaaliuurna ja pöytäkirja olivat 13-vuotiaalle aluksi aivan tuntemattomia sanoja, mutta niiden merkityksen oppi nopeasti, jos vain tahtoa löytyi aidosti. Pidän uusien asioiden oppimisesta ja kokonaisuuksien rakentamisesta. Kolmestakymmenestä henkilöstä koostuvasta nuorisovaltuustosta löytyi samanhenkisiä nuoria, joilla oli samanlaiset tavoitteet.

Ensimmäinen kaksivuotinen kausi päättyi huomaamattomasti. Ysiluokalla oli itsestään selvä juttu, että hakisin uudelleen nuorisovaltuustoon. Olinhan vasta päässyt vauhtiin. Edellinen kausi oli luonut kattavan pohjan tulevalle, ja muutenkin tuntui siltä, että työni oli kesken. Hain uuden nuorisovaltuuston puheenjohtajaksi. Sain vaaleissa eniten ääniä. Ajatus, että edustin koko kuntani nuorisoa, sysäsi minut nousukiitoon. Pidin tehtävääni hyvin vastuullisena ja koin velvollisuutenani käydä kouluilla esittelemässä nuorisovaltuustoa, pysyä ajan tasalla nuoriin liittyvistä asioista sekä ideoida jotain aivan uutta nuorison hyväksi. Oppilaskunnan ja nuorisovaltuuston puheenjohtajuudet samaana aikaa oli täydellistä.

’’Voidaanhan me pitää nyrkkisääntönä sitä, että mitä enemmän kouluja meillä on, sitä parempi. Onhan suomalainen koulutus meidän menestyksemme salaisuus’’, iskee rohkea tyttö – tosin pyytämättä puheenvuoroa minulta. En jaksanut välittää siitä, sillä pidin hänen ajatuksestaan. Pyörittelen nuijaa taitavasti ja mietin tarkkaan. Nuorisovaltuustohan huolehtii nuorten edunvalvonnasta. Meidän pitää siis puolustaa heidän oikeuksiaan. Tuntuu väärältä puoltaa koulujen lakkauttamista.

Kansalaisjärjestöjen maailma on suuri ja melko vieras meille suomalaisille. Vapaaehtoistyö luo ihmiselle tietynlaisen identiteetin, josta on kysyntää meidän suomalaisessa yhteiskunnassamme. Uusien taitojen omaksumisen ja kunnianosoitusten saamisen lisäksi tämän identiteetin kautta pystyy sukeltamaan tärkeään ulottuvuuteen. Kansalaisjärjestössä ihminen ei välttämättä heti hahmota tätä identiteettiään, jonka myötä on päässyt vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. Tässä ulottuvuudessa ihminen kykenee luomaan jotain uutta, jotta hän saavuttaisi oman tai yhteiskunnan tavoitteen. Tämän ohella ongelmanratkaisu- ja yhteistyökyky kehittyvät tehokkaasti mutta huomaamattomasti. En keksi tärkeämpiä taitoja, joita tarvittaisiin nyt ja tulevaisuudessa Yksi nuorisovaltuutetusta vilkuilee kelloaan. Huomaan sen heti. Kokouksessa on käytetty liikaa tämän esityslistan kohdan käsittelyyn, eikä tunnu siltä, että keskustelussa päästäisiin mihinkään lopputulokseen. Meidän on kohta pakko mennä eteenpäin tai muuten emme pääse koskaan kotiin. Edessäni olevat nuoret väsyvät ja katsovat kaikki minuun samanaikaisesti. He odottavat minun ratkaisevan ongelman. Tunnen kyllä olevani lähellä ratkaisua. Hion sitä vielä ajatuksissani, sillä tuntuu, että viimeinen osa palapelistä puuttuu. Ulosannin on oltava vakuuttava sekä sisällöltään että ilmaisultaan. Pyydän hiljaisuutta. ’’Missä te olette oppineet tärkeimmät taitonne? Uskon, että suurin osa teistä lähti mukaan nuorisovaltuustoon koulun aktiivisen oppilaskuntatyön kautta. Täällä pääsemme kyllä vaikuttamaan, mutta työkalumme ovat peräisin koulusta. Jo siellä meille tarjottiin mahdollisuutta päättää yhteisistä asioista. Jokaiselle oppilaalle se oma koulu on tärkein paikka oman polun luomisessa. Nuorisovaltuusto esittää, ettei kouluja tulisi lakkauttaa. Se kostautuisi tulevaisuudessa’’, esitän varmasti ja intohimoisesti.Näen helpotuksen muiden silmissä. Se sopii kaikille ja kopautan nuijaa lujaa. Yksi esityslistan kohdista on loppuun käsitelty.