2012 Kunniamaininta 1

2012 Kunniamaininta 1

Vihan ja katkeruuden kukat

Halu on nautinto itsessään, tarve on puute- ja hätätila.
Antti Nylén

Tutustuin pari vuotta sitten tyttöön, joka oli pescovegetaristi. Hän ei syönyt lihaa. Minusta oli käsittämätöntä ja merkityksetöntä kieltäytyä lihasta, vaikka en ikinä perustellut ajatustani hänelle tai itselleni. Yhdistin vegetarismin mielessäni lähinnä radikaaliin luontoaktivismiin ja kettutyttöihin. Olen aina vierastanut ääripäitä, joten vierastin myös vegetarismia. Naureskelin hänelle siitä. Ystävyytemme kariutui. Enkä vielä silloinkaan ymmärtänyt, miksi kieltäytyä lihasta. ”Sehän on hyvää”, sanoi karvainen miehen ääni päässäni: ”Syö vain.”

Koska en pidä kiihkomielisyydestä, joka perustelematta hyväksyy noudatettavia arvoja, karsastin myös Antti Nylénin ensimmäistä esseekokoelmaa Vihan ja katkeruuden esseet (2007). Mutta nämä esseet veganismista olivat riittävän voimakkaita pakottamaan ajatteluun. Jos haluan perusteluja kasvissyönnille, haluan johdonmukaisia perusteluja myös lihansyönnille. Lukiessani esseitä kävin mielessäni kiivaita väittelyitä Nylénin kanssa. Hänellä oli aina voimakas, tunteikas, kasvissyöntiä puolustava argumentti valmiina, joka kumosi oman lihaa puolustavan väitteeni. Tunsin hävinneeni karvaasti, mutta samalla vapautuneeni.

”Liha on hyvää”, kuulee usein perustelun lihansyönnille – sen saman, jota itsekin käytin. Tämä on Nylénin mukaan yritys lopettaa keskustelu ja kääntää koko asia vitsiksi. Ei ole kovin mielekäs argumentti väittää, että liha on hyvää, koska siksi pilkottu eläin eli hyvän elämän. Kokit voivat olla noitia ja velhoja. Mausteet aikaansaavat ihmeellisen muutoksen. Tällä prosessilla lihasta häivytetään yhteys kuolleeseen eläimeen. Verisestä palasta eläintä tulee sisäfilee, josta ammattikokki (useimmiten mies) valmistaa kulinaristisen taideteoksen, pihvin. Pihvin syö ”lihaani”, joka syyllistyy välinpitämättömyyteen, pelkuruuteen ja laiskuuteen, koska tiedostaa, että joka päivä maailmassa kuolee 24 000 ihmistä nälkään. Lisäksi hän tietää, että todellisuudessa eläimet kärsivät, eivätkä saa elävälle elämälle oikeutettua kohtelua lihateollisuudessa.

Erityisen kiinnostunut Nylén on siitä, miten sukupuoli ja syöminen kytkeytyvät toisiinsa. On varmasti empiirinen tosiasia, että naisten joukosta kasvinsyöjiä löytyy enemmän kuin miesten. Nylén ottaa kuitenkin lähtökohdakseen paljon radikaalimman ja feministisemmän kannan: lihan ja naisen asema ovat miesten näkökulmasta samoja. ”Naisen ja eläimen liha kasvavat yhteen”, Nylén kirjoittaa. Hän hyökkää miesten piilotettua valtaa ja lihansyöntiä vastaan samoin asein. Useasti hän viittaa mainoksiin, joissa liitetään miehisyys ja lihansyönti yhteen. Niiden kautta hän avaa yhteiskunnassa olevia yhteenliittymiä naisen ja eläimen lihan välillä. Nylén kertoo leikanneensa lehdestä Meiran sinappimainoksen, jossa työmaaparakeissa paidattomat ja tatuoidut miehet työntävät nakkeja (lihaa) sinappiin ja syövät. Alla lukee: ”Ronskisti vaan”. Poissaoleva referentti mainoksessa on nainen, mihin syötävä liha viittaa. Molemmat miehet nauttivat sekä eläimen että naisen lihasta. Tämä on heidän aistinautinnon lähde ja halun kohde, mikä tekee mainoksesta heteroseksuaalisen. Muutoin se olisi Nylénin mukaan vaarallinen.

Elämä sisältää paljon valintoja, joihin veganismi ei aatteena ota kantaa, mutta Nylénillä on sanottavansa kiinnostuneille. Miten esimerkiksi tulisi kehittää itseään ihmisenä tai suhtautua työn tekoon? Heille hän julistaa: ”Pöyhkeyttäni olen ajatellut dandyismin ja veganismin yhdistämisestä.”

Ranskalaisen runoilija-esseistin Charles Baudelairen innoittamana Nylén käsittelee esseessään Teesejä uudesta dandyismistä sitä, mitä on olla dandy 2000-luvulla. Nylén tiivistää dandyismin: ”Dandyismi syntyy suvereeniuden tavoittelusta ja liiallisesta herkkyydestä. Ne ovat dandyn ainoat välttämättömät ominaisuudet.”
Dandyismi edustaa minulle vastaliikettä älylliselle keskiluokkaistumiselle. Nylén ei missään vaiheessa käytä käsitettä älyllinen keskiluokka, mutta se kuvaa erinomaisesti erästä arvo-ongelmaa. Keskiluokkaa ei tässä yhteydessä saa liittää varallisuuden mukaan jaettaviin luokkiin, vaan älyllisyyden mukaan jaettaviin.

Nykyään suurin osa ihmisistä on suorittanut peruskoulun ja vähintään jonkin toisen asteen koulutuksen. Tällä tavoin ihmisen pitäisi saavuttaa tietty älyllinen taso: hän oppisi arvostamaan sivistykseen vaadittavia arvoja esimerkiksi kirjallisuutta, totuutta, oikeudenmukaisuutta, työtä ja yleensä itsensä kehittämistä älyllisesti. Ihmisen sisälle pitäisi sytyttää puhdas mielenkiinto maailmaa kohtaan. Mutta näin tapahtuu hyvin harvoin. Ihmiset jäävät lähemmäs ihmisapinaa muistuttavaa tasoa kuin ihmistä. Tärkeintä on, että elämä on täynnä pinnallista hauskuutta, mielihyvää, helppoutta ja televisiota. Ympäristöön vaikuttavia eettisiä valintoja ei varsinkaan tarvitse tehdä, koska uskotaan, ettei ihminen yksin pysty mihinkään.

Ihmisten jakamista luokkiin Nylén ei karsasta yhtään. Hän tekee sitä koko ajan. Se on hänelle tapa argumentoida. Eräässä omakohtaisessa esimerkissään hän kertoo: ”Kerran vastaani hoippui kolme synnin, haureuden, juoppouden ja synnynnäisen tyhmyyden runtelemaa keskikokoista urosnisäkästä, jotka oli mentaalisesti abortoitu kolmikuisina sikiöinä.” He ovat kärjistetty mutta oiva esimerkki älyllisestä keskiluokasta. Minäkin tunnen liian monta mentaalisesti abortoitua, jotka käyvät salilla, syövät proteiineja lihaksiinsa, puhuvat naisista kinkkuina ja reitenä, eivät arvosta ruotsin kieltä, eivätkä ikinä ole kuulleetkaan Charles Baudelairen Pahan kukista. Nylén jatkaa tarinaansa, jossa nämä debiilit heittävät hänen päälleen takiaisen. Syy ei ollut hänen ulkoisessa olemuksessaan vaan sisäisessä. Hänestä huokui ylemmyyden tunne; hänestä huokui dandyismi, mikä ärsytti näitä typeryksiä.

Haluan tuoda esille elävän esimerkin dandyn suhtautumisesta johonkin konkreettiseen arvoon, tässä tapauksessa työhön. Lyhyessä esseessään Ärsyttäviä rivejä kirjoittamisesta Nylén kirjoittaa työstä: ”Objekteilla on historiansa, ja esimerkiksi Milanon katedraalin historia on kunniakas, koska sen luominen on ollut vaikeaa, vaatinut työtä, keskittymistä, pitkäjänteisyyttä ja uskoa.” Samassa esseessä hieman myöhemmin hän kirjoittaa: ”Helposti huomaa, että kääntäminen muistuttaa rakkautta. On selvää, ettei käännöksiä tehdä vain siksi, että kielitaidottomat ihmiset voisivat lukea ulkomaisia kirjoja, vaan luomisen ilosta, eräänlaisesta rakkaudesta.”

Työ itsessään on päämäärä, se on itseisarvo. Jos työtä käsitellään vain välinearvona, siitä tulee pakkotyötä ja se alkaa orjuuttaa ihmistä. Tässä nähdään sama ajatus, jota havainnollistaa parhaiten aidon matemaatikon suhdetta matematiikkaan: matematiikkaa tehdään sen itsensä takia – ei siksi, että sitä voitaisiin soveltaa tekniikkaan. Aito dandy osaa jalostaa tätä ideaa eteenpäin kaikkeen toimintaansa. Silloin ihminen syntyy uudelleen kuin feenikslintu tuhkasta ja hylkää kaiken turhan.

On tärkeää käsitellä myös Nylénin tarkoitusperiä. Kysyä kysymys: miksi? Miksi kirjoittaa veganismista ja dandyismistä? Esseissään hän mainitsee usein ylitsepursuavan vihan. Eräässä haastattelussa Nylén toisaalta toteaa, että jokainen haluaisi muuttaa maailmaa. Ehkä minäkin haluan muuttaa vihaamani maailman sellaiseksi, jota voi rakastaa. Miten voimme suhtautua ihmisyyden muuttamiseen?

On teennäistä toistaa, että elämme muutoksen aikaa. Emme elä. Joka sellaista väittää, ei voi ikinä todella ymmärtää ympäröivää kulttuuria, jossa elää. Muutoksen ainainen esille tuominen kertoo, ettei ole mitään todellista sanottavaa. Ei mitään mainitsemisen arvoista. Silloin kannattaa olla hiljaa.
Kun ollaan muutoksessa, tilanne on kaoottinen, se etsii itseään ja muotoaan. Voidaan sanoa ”panta rhei” eli kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan. Herakleitoksen virta, johon ei voi sanonnan mukaan kahdesti astua samanlaisena, ei ole mikään tyyni puro vaan vuolas koski. Ihmiset ja erityisesti media eivät ymmärrä, että tämän kosken varsinainen pääuoma on löytymättä. Kun puhutaan muutoksen tilasta, jätetään määrittelemättä itse muutoksen tila eli ”pääuoma”, jossa seilaamme. Kakofoninen media ilmoittaa, että yhteiskunta on muuttumassa johonkin suuntaan. Tämä suunta ja sen seuraukset tiedetään ihmeellisen tarkkaan, mutta lähtökohtia, jotka aikaansaavat muutoksen, ei tunneta ikinä, koska ne ovat ihmisissä itsessään. Suuntamme on päivästä ja tapahtumasta riippuen esimerkiksi kohti innovaatio-, kestävä kehitys-, suvaitsevaisuus- tai pahoinvointiyhteiskuntaa. Ainainen illuusio muutoksesta varjostaa meitä. Sen kaiun kuulee rehtorin puheessa, poliitikkojen kommenteissa ja lehtien kolumneissa.

Yhteiskunta muuttuu ainoastaan silloin, kun yksilöt muuttuvat eli ihmisyys määrittyy uudelleen. Muutos tapahtuu erittäin hitaasti, koska ihmisyys on kaikista pysyvintä. Nylén ottaa asian esille esseekokoelmansa Vihan ja katkeruuden esseet esipuheessa: ”Tuntuu usein ontolta väittää ”nykyaikaa” jonkinlaiseksi: Nykyään ei enää ole sitä ja tätä. En oikeastaan usko, että ihmisyys oli vuonna 1207 erilaista kuin vuonna 2007. Kumma kyllä juuri kirjallisuus, jonka pitäisi olla aikaan sidottua, todistaa sen sitovasti: ymmärrämme vanhoja tekstejä yhtä hyvin tai huonosti kuin uusia.” Nyt ihminen laahustaa arvotyhjyydessä paahtavan auringon alla päämääränä hetkellinen mielihyvä, joka pakenee meitä horisontin lailla.

Käsitteenä muutos voidaan hylätä kokonaan. Ei ole mitään muutosta. On vain ylitsekiehuva nykyhetki. Välähdys, josta pitää yrittää ottaa kiinni. Ainoastaan veganismi ja dandyismi voivat pelastaa meidät.