Tulokset

Mainetta ja kunniaa

2024

Vuoden 2024 Suomalainen Kirjoituskilpailu järjestettiin jo 17. kerran yhteistyössä Opetushallituksen, Äidinkielen opettajain liiton, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton, Rosebud-kirjakaupan ja Suomen Kuvalehden kanssa. Kilpailun teemana oli tällä kertaa ”menestys”.

Kilpailun voittajille palkinnot luovutti Kalevalan päivänä 28.2. eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho. Eduskunnan puhemies on toiminut kilpailun suojelijana sen alusta saakka. Kilpailun suojelijoina ovat aikaisemmin toimineet muun muassa eduskunnan puhemiehet Sauli Niinistö, Eero Heinäluoma, Maria Lohela, Paula Risikko ja Matti Vanhanen.

Kaikkiaan kouluissa kirjoitettiin vuoden 2024 kilpailun aikana 1330 kirjoitusta, joista 97 lähetettiin kilpailuun. Kirjoitettujen tekstien määrä on kasvanut hieman viimevuotisesta, mutta tärkeintä on tarjota lukiolaisille mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja antaa heille tilaa käsitellä haastavia aiheita.

Vuoden 2024 tehtävän teema tarjosi kilpailuun osallistuville lukiolaisille mahdollisuuden pohtia menestyksen merkitystä eri näkökulmista, kuten mitä menestys on, mikä on oma suhde menestykseen ja millaista menestystä arvostetaan eri yhteisöissä.

Tänä vuonna kilpailun voitti Tilda Tienari Tampereen klassillisesta lukiosta kirjoituksellaan ”Konsensus – katoavaa kansanperinnettä”.

Toiselle sijalle sijoittui Tapio Heikkola Haukilahden lukiosta kirjoituksellaan ”Ovatko kansakuntamme edustajat kiinnostuneita lähestyvästä myrskystä?”, ja kolmannen sijan saavutti Marikki Puranen Lahden yhteiskoulun lukiosta kirjoituksellaan ”Tavoitteena tavallinen elämä”.

Suomalainen kirjoituskilpailu on tärkeä tilaisuus lukiolaisille, jotka ovat avainasemassa yhteiskuntamme tulevaisuuden rakentajina. Kilpailu ei ainoastaan kehitä heidän kirjoitustaitojaan, vaan myös vahvistaa heidän rooliaan aktiivisina yhteiskunnan jäseninä.

Kilpailun järjestäjät korostavat, että lukiolaisten osallistuminen kirjoituskilpailuun edistää heidän kykyään ilmaista itseään ja käsitellä ajankohtaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Tämä on erityisen tärkeää aikana, jolloin suomen kielen asema kohtaa uusia haasteita globalisaation ja digitalisaation myötä.

2024 tulokset

1.sija

Tilda Tienari, Tampereen klassillinen lukio: Konsensus – katoavaa kansanperinnettä

Opettaja: Taru Koivumäki

 

2.sija

Tapio Heikkola, Haukilahden lukio: Ovatko kansakuntamme edustajat kiinnostuneita lähestyvästä myrskystä?

Opettaja: Ulla Lahdes

 

3.sija

Marikki Puranen, Lahden yhteiskoulun lukio: Tavoitteena tavallinen elämä

Opettaja: Kati Ilmavirta

 

Kunniamaininnat

Roosa Iiskola, Ressun lukio: Potentiaalin katkeransuloinen maku

Opettaja: Jenny Wesanko

 

Tuure Jukarainen, Tampereen yliopiston normaalikoulun lukio: Ketkä ovat yhteiskunnan kivijalka?

Opettaja: Sirpa Eriksson

 

Kaarle Kovalainen, Tapiolan lukio: Menestyvä kansakunta ei pyri menestykseen

Opettaja: Hanna Kokkonen

 

Kirjoituskilpailun kunniamaininnan saanut Roosa Iiskola (vas.), kolmanneksi tullut Marikki Puranen, voittaja Tilda Tienari sekä kunniamaininnan saaneet Tuure Jukarainen sekä Kaarle Kovalainen. Kuvasta puuttuu toiseksi tullut Tapio Heikkola.

 

 

 

2023 tulokset

Suomen lukiolaiset kirjoittivat luovuudesta

Suomalaisen kirjoituskilpailun 2023 voitti Rea Auvinen Ressun lukiosta Helsingistä. Ohjaavana opettajana toimi lehtori Liisa Hovi. Toiseksi tuli Kirsikka Typpö Kannuksen lukiosta ja kolmanneksi Johannes Kankkunen Mäntsälän lukiosta. Korkeatasoiseen kilpailuun osallistui 865 opiskelijaa kaikkialta Suomesta. Kilpailun suojelijana toimi eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho.

Helsingin Suomalainen klubi on jo kuutenatoista vuotena järjestänyt suomalaisen kirjoituskilpailun, jolla halutaan tarjota nuorille mahdollisuus harjoittaa ja kehittää äidinkielen taitoaan. Kirjoituskilpailun arvostelussa painotetaan hyvän, monipuolisen ja vivahteikkaan suomen kielen käyttöä.

Kilpailujen suojelijoiksi ovat alusta alkaen lupautuneet eduskunnan puhemiehet; toistaiseksi Sauli Niinistö, Eero Heinäluoma, Maria Lohela, Paula Risikko, Matti Vanhanen ja Jussi Halla-aho.

Myös kilpailun projektiorganisaatio on koko kuudentoista vuoden aikana säilynyt samana; siihen kuuluvat Suomalaisen klubin lisäksi Opetushallitus, Äidinkielenopettajain liitto sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajain liitto. Näin olemme pystyneet pitämään kilpailumme teemat ja kirjoitusaiheet sellaisina, että ne tukevat lukioittemme opetustavoitteita. Suomen Kuvalehti ja kirjakauppa Rosebud ovat tukeneet kilpailua arvokkaiden lehti- ja kirjapalkintojen muodossa. Kilpailua on tukenut tänä vuonna myös Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra.

Kuudennentoista Suomalaisen kirjoituskilpailun vuoden 2023 teemana oli ”Suomalainen luovuus”. Tämänkertainen kilpailu antoi mahdollisuuden pohtia sitä, mikä merkitys luovuudella on ja on ollut suomalaisille nyt ja tulevaisuudessa. Luovuutta voi tarkastella monesta näkökulmasta. Mitä luovuus on? Onko olemassa suomalaista luovuutta? Mikä synnyttää suomalaista luovuutta?

Loppukilpailuun lähetettyjen tekstien määrä oli hyvin korkea. Yhteensä kilpailun aiheista oli kirjoitettu määräaikaan mennessä 865 kirjoitusta 23 koulussa eri puolella Suomea. Loppuarvosteluun olivat opettajat valinneet 74 parhaaksi katsomaansa kirjoitusta. Vaativat tehtävänannot ja niihin liittyvät aineistot haastoivat kirjoittajia venymään hienoihin suorituksiin. Ilahduttavan moni osasi käyttää myös aineistoja luovasti ja uskaltautui nojaamaan rohkeasti omiin näkemyksiinsä. Aiheista suosituimmaksi nousivat arjen luovuus ennen ja nyt, luovuus ja tulevaisuuden mahdollisuudet sekä taide ja luovuus.

Tulemme varmasti lähivuosikymmeninä näkemään näitä nyt palkittuja nuoria julkisuudessa kirjallisina tai yhteiskunnallisina vaikuttajina. Näin kilpailun kummisedän, klubin edesmenneen kunniapuheenjohtajan Mikko Pohtolan henkisessä testamentissaan ilmaisema toive tulee täyttymään.

Ari Huovinen

Kilpailun johtaja

Katso kaikki tilaisuuden kuvat täältä